Villa Limone, Atri, Italia

Villa Limone

Villa Limone on autenttinen Italialainen maalaistalo Italian Abruzzossa aivan Atrin Casolin kylän laidalla. Huvilan pihalta aukeaa upeat näkymät oliivipuita kasvavan laakson yli Grand Sasson vuoristoon. Toisaalla pilkistää Adrianmeri, jonka lähimmälle uimarannalle on  autolla n. 10 minuutin ajomatka. Pieneen Casoli di Atrin kylään on 800 metrin kävelymatka. Kylästä löytyy peruspalvelut, kuten ravintola, kahvila, apteekki ja ruokakauppa. Abruzzon alueen keskuskaupunkiin Pescaraan pääsee autolla reilussa puolessa tunnissa. Myös alueen lentokenttä sijaitsee Pecarassa. Casolin ja Pescaran väliltä löytyy laajemmin palveluita, mm useampi isompi kauppakeskus ja Citta San´t Angelon outlet kylä.

Villa Limone soveltuu 1-2 perheen majoittamiseen. Vuoteet on varattu 10 hengelle.  Asuinkerroksessa on tilaa noin 100 m2 verran. Tilat koostuvat ruokasalista ja keittokomerosta sekä kolmesta makuuhuoneesta, joista yhdessä on yhdistetty olohuone. Huvila on varustettu hyvillä perusmukavuuksilla, joihin kuuluu mm ilmastointi. Astiasto on laaja sekä laadukas ja kodinkoneet mahdollistavat mukavan loman. Varustukseen kuuluu astian- ja pyykinpesukone. Ruoka valmistuu tyypillisellä kaasuliedellä. Päämakuuhuoneesta on käynti pienelle parvekkeelle ja etupihalla on terassi. 

Pienellä piha-alueella on nurmikkoa, josta robottileikkuri huolehtii. Villa Limonen pihapiirissä on vajaan hehtaarin kokoinen oliivitarha, jossa voit liikkua vapaasti. Italiassa ei ole Suomen kaltaista jokaisen oikeus -periaatetta, joten maastossa voit liikkua vain Limonen omalla tontilla. Huomioithan, että kesäkaudella ainakin heinä- ja elokuussa Italiassa on aina melko lämmintä. Huvila sijaitsee avoimessa maastossa rinteessä, jota aurinko hellii. Huvilan sisälämpötila ei ilmastoinnin vuoksi nouse kohtuuttoman korkeaksi ja pysyy kuumimpinakin päivinä n. 25 c paikkeilla. Ilmastointi myös kuivattaa sisäilmaa reilusti, jolloin sisällä on mielyttävä olla.  Kuumina päivinä mm. ikkunoiden aurinkosuojat tulee pitää suljettuna, jottei asunto kuumene kohtuuttomasti. Sisälämpötilaan on vaikutusta myös omalla toiminnallaan, esim uunin tai kaasulieden käyttäminen nostaa sisälämpötilaa eikä ilmastoinnin teho riitä, jos auringon lämpökuorma pääsee sisälle ja laitteiden käytöstä aiheutuu raju lämpökuorma. 

Jos olet kiinnostunut Villa Limonen vuokraamisesta, ota yhteyttä sähköpostitse (yhteystietomme löytyy TÄÄLTÄ). Sovimme vuokraamisesta aina henkilökohtaisen keskustelun pohjalta. Minimivuokrausaika on noin viikko. Villa Limonen vuokraushinnat vaihtelevat sesongin mukaan ja edullisimmat viikkohinnat ovat noin 500 euroa per viikko.

Autamme asiakkaitamme matkan suunnitelussa ja meiltä saat pohjaehdotuksen viikon ja kahdenviikon oleskelun ajaksi. Katso ehdotukset TÄSTÄ (sivujen päivitys kesken)-linkistä.

Lue lisää Abruzzosta TÄÄLTÄ (sivujen päivitys kesken) .

Matka Villa Limoneen

Autamme suunnittelemaan matkasi Abruzzoon, ja meiltä saa hyvät vinkit niin matkustamiseen kuin mielenkintoisiin kohteisiin paikanpäälläkin. Suomesta Villa Limoneen voi saapua kahdella tavalla, autolla euroopan maisemista nauttien tai lentämällä. Sujuvia lentoyhtyksiä löytyy ainakin  esim Roomaan, Anconaan  tai Pescaraan.  Suomesta Pescaraan ja Anconaan on aina vaihdolliset lennot ja lentoaikataulujen soveltuvuus vaihtelee. Välillä löytyy hyvinkin edullisia ja nopeita yhteyksiä mm. Munchenissä, Lontoossa tai Bergamossa konetta vaihtaen. Läpi vuoden sujuvia lentoja löytyy Roomaan, josta auton vuokraamalla pääset n. 2-2,5h ajoajalla Limonen pihaan. Roomaan lentämällä matkan alkuun tai loppuun on mahdollista yhdistää omatoiminen muutaman päivän pysähdys ikonisessa Roomassa. Suomesta Italiaan tai Italiassa ajamista autolla ei kannata jännittää, liikenne on johdonmukaista ja selkeää. 

Meiltä saa hyvän reittisuosituksen mikäli harkitset koko makan taittamista autolla. Matkaa kertyy yhteen suuntaan n. 2800-3000 km reitistä riippuen. Kustannustehokkain ja mielestämme sujuvin reitti alkaa laivamatakalla Tallinaan, josta jatketaan Via Baltican kautta euroopan moottoriteille. Via Baltican jälkeen koko loppuosuus on lähes moottoritietä. Mikäli nautit ajamisesta ja matkasi taittuu, pääset perille n. kahdessa ja puolessa päivässä.  Mikäli et ole aiemmin nähnyt auton ratista euroopan maisemia, suosittelemme varaamaan matkaan hieman enemmän aikaa , jolloin voit nauttia myös yöpymispaikkojen kaupungeista paremmin. Matkan varrelle osuu hyvin esimerkiksi Puolan Varsova, Itävallan Wien ja Italian Venetsia. 

Yleistä

Huomioi, että emme itse asu Italiassa. Autamme toki kaikissa järjestelyissä ja meillä on muutamia yhteistyökumppaneita, mutta emme voi taata kovin nopeaa vasteaikaa paikanpäällä. 

Yleisesti ihmiset Abruzzossa ovat hyvin ystävällisiä. Englantia ei puhuta kovinkaan yleisesti, mutta asiat saa hyvin hoidettua vaikkei Italiaa osaisikaan. Abruzzossa ei ole kovin paljoa turisteja. Kesäkaudella matkailijat ovat pääsääntöisesti Italialaisia.

Alla olevasta kalenterista näet vapaat ajankohdat .Ota rohkeasti yhteyttä, yhteytietomme löytyy TÄÄLTÄ

Etäisyyksiä:

  • Lähipalvelut: kauppa, kahvila, ravintola ja apteekki alle 1 km.
  • Uimaranta: Adrianmerellä lähin ranta n. 8km, autolla n. 10 min. Uimarantoja löytyy kilometreittäin sekä ilmaisia, että maksullisia palvelurantoja. Mm. Pinetossa, Montesilvanossa ja Pescarassa on laadukkaita hiekkarantoja hyvillä palveluilla.
  • Kauppakeskus: 
  • Centro Universo, Silvi, 17 km, 20 min autolla
  • Pescara Nord (Citta San´t Angelo), mm. vaateliikkeitä, optikko, ravintoloita, kenkäkauppoja ja huippulaadukas ja suuri ruokakauppa Conad Spazio. 
  • Outlet -kylä Citta San´t Angelo
  • Lentokenttä, Abruzzo Airport
  • Pescara, (Abruzzon keskuskapunki)
  • Rooma
  • Apenniinien vuoriston ulkoilualueet:
  • Monte Amaro / Maiella (Majelletta), n. 1,5 h autolla
  • Grand Sasso, n. 1 h autolla.